LASTEN SUUNNISTUSKOULU 2011
Lasten suunnistuskoulu kokoontuu ohjelman mukaan klo 17.30-19.00 alkaen 11.4. Jalkarannan koululla ja viimeinen suunnistusharjoitus pidetään 26.9. Tapanilan majalla. Suunnistuskoulu tarjoaa eri tasoryhmiä, joihin voi tulla iän ja kokemuksen perusteella. Ryhmästä toiseen voi siirtyä taitojen karttuessa vaikka kesken vuoden. Ryhmät kokoontuvat aina samaan aikaan. Suunnistuskoulussa ei ole alaikärajaa, mutta alle 8-vuotiaalla pitää olla oma aikuinen mukana. Varusteiksi riittävät aluksi säänmukainen ulkoiluvarustus ja pitäväpohjaiset kengät, joilla voi liikkua metsässä. Harrastuksen syventyessä tärkeimmät varusteet ovat suunnistuskengät, suunnistuspuku ja kompassi. Niiden hankinnasta ja muista varusteista kannattaa keskustella ohjaajien kanssa ennen ostopäätösten tekemistä.
VASTUUT JA VAKUUTUKSET
Jokainen osallistuu suunnistuskouluun omalla vastuulla. LS-37 vastaa siitä, että suunnistuskoulussa on asianmukainen ohjaus ja valvonta. Suunnistuskoululaisille on seuran puolesta tapaturmavakuutus (Nuori Suunta-kortti). Vakuutus on voimassa kaikessa järjestetyssä suunnistustoiminnassa vuoden 2011 aikana.
Nuoren Suomen pelisääntökeskustelu käydään kevään aikana suunnistuskoulussa.
SUUNNISTUSKOULUN MAKSUT
Osallistumismaksu 40€, Seuran jäsenille 25€.
Suunnistuskoulun maksu sisältää:
Ohjatut suunnistusharjoitukset
Seuran jäsenmaksu vuodelle 2011
Nuori Suunta-kortti (vakuutus ja lisenssi) alle 14-vuotiaille ja lisenssi 15-16 vuotiaille
Seuran iltarastit
Särkänniemi-suunnistus 14.5. Tampereella (bussimatka, eväät)
Kilpailujen osallistumismaksut alle 16-vuotiaille
Osallistuminen muuhun seuran toimintaan ympäri vuoden
SUUNNISTAVIEN LASTEN VANHEMMAT JA HUOLTAJAT
Suunnistus on perinteisesti koko perheelle sopiva laji. Se antaa kaikenikäisille haastetta ja mielekästä toimintaa vuoden ympäri. LS-37 tarjoaa suunnistavien lasten vanhemmille mahdollisuuden osallistua toimintaan oman mielenkiinnon mukaan. Kaikki tehtävät eivät edellytä omaa suunnistuskokemusta.
Aikuisille pidetään oma suunnistuskoulu oman ohjelman mukaan alkaen 5.5. ja siihen voivat osallistua myös suunnistuskoululaiset, joilla on jonkin verran suunnistuskokemusta ja haluavat lisäharjoituksia. Lisäksi lapset voivat osallistua keskiviikkoisin Hollolan Urheilijat-46:n suunnistuskouluun, jossa on aina oma ohjaaja paikalla. Syyskaudella suunnistuskoulun harjoitukset pidetään vuorotellen LS-37:n ja HU-46:n kesken.
SUUNNISTUSKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN JA TIEDUSTELUT
Suunnistuskouluun ilmoittautuminen tapahtuu ensimmäisellä kerralla 11.4. Jalkarannan koululla
klo 17.30 tai LS-37:n toimistoon p. 03-7512405 tai ls37@dnainternet.net. Tietoa myös nettisivuilta
www.ls37.fi tai Mika Kantola 040 7381901 tai Juha Palo 040-5167499. Aikuisten suunnistuskoulusta on oma esite.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti